keskiviikko, 20. elokuu 2014

Is this love?

Joo, ehkä tää bloggaus ei oo mun juttu ku jo toinen teksti peräkkäin alkaa näin: Olin taas jo unohtanut tän koko blogin...

Mutta joo. Tälläkertaa oli jo todellisia vaikeuksia löytää tää blogi ku en ees muistanu mikä tää mun uus nimimerkki oli, kun vaihtelin sitä aika paljon, mutta kuten arvata saattaa (surprise, surprise) löysin tänne!! (:

 

Paljon mikään ei taaskaan oo muuttunu, kesä meni itseään ettiessä ja helteestä nauttiessa ja kärvistelyssä. Yksi asia on kuitenkin nyt viimeaikoina saanu mut sekasin... Ja niinku otsikosta voi päätellä... niih...! Is this love? Se on nyt ollu tän illan kysymys ja biisi. Ties kuinka monetta kertaa nyt jo soitan Whitesnaken kyseistä biisiä ja yritän sen avulla selkeyttää ajatuksiani ja ottaa selkoa omista tunteistani!! En tiiä, oon ehkä outo nuori mut mä en oo koskaan rakastanu ketään... sillein. Mulle on aina ollu vaikee näyttää mun tunteita mut nyt tuntuu et mun on myös vaikee tunnistaa niitä tai tuntee...  Tohon kertsiin se kiteytyy aika hyvin: "Is this love that I'm feeling,/ Is this the love, that I've been searching for / Is this love or am I dreaming, / This must be love, / 'Cos it's really dot a hold on me, / A hold on me..."

Mut tän ihmisen seurassa ne hiljaiset hetket, kun ei oo mitään sanottavaa ei tunnu kiusallisilta, mulla ei oo pakottavaa tarvetta keksiä jotain sanottavaa. Hänen seurassa saatan sekoilla sanoissa tuntematta itteeni täydeksi idiootiksi. Ja vaikka saatan jännittää hirveesti tunnen itteni samalla tosi rennoksi. Ja sillon kun en ole hänen seurassa oon löytäny itteni välillä outojenkin ajatusketjujen kautta ajattelmasta häntä. Mä oon sovitellu mun etunimee hänen sukunimeen, oon stalkannu kaikki hänän kuvat, jutut, tykkäämiset ja kaverit facessa. Oon panikoinu, purru kynsiä, ilahtunu, vaihtanu vaatteet miljoona kertaa ennen tapaamista, hymyilly tekstatessa, saanut perhosia vatsaan, vajonnut haaveisiin ja valvonu öitä.

Mun pitää ensin kait selvittää, mitä rakkaus on ennenku voin tietää mitä tämä on. Vai onko ensirakkaus tätä?? Mä tiiän, mä oon outo nuori ku nyt vasta tälläsiä ajattelen ja tunnen mutta... En tiiä mitä oon tehny elämässäni väärin. Sen tiiän että mä tuun monessa asiassa keskiverto nuorta jälessä, mut onko sillä väliä?! Mun pitää lopettaa itteni vertailu muihin ja keskittyy vaan omaan elämääni, ja sitähän mä oon tehny, eläny niin ku oon halunnu liikaa välittämättä mitä muut tekee.  Parempi myöhään ku ei millonkaan!! Onko tää rakkautta vai haluunko mä vaan niin kovasti tuntea rakkautta?!Tää kaikki on vaa niin uutta mulle.... Mä tiiän että rakkaus on joku outo asia mikä laittaa ihmiset ihan sekasin, saa tekemään ihmeellisiä juttuja ja kulkemaan pää pilvissä, mut onks tää nyt sitä? Ehkä mä vaan haaveilen siitä liikaa...

torstai, 27. maaliskuu 2014

kolmas kerta toden sanoo...

Tässä onkin mennyt vähän aikaa viimeisestä jutusta... Olin oikeestaan jo unohtanu koko blogin ja aattelin etten jaksa tätä enää kirjottaa kunnes sitten serkku kerto omasta blogistaan ja muistin taas tätä omaani. Vähän aikaa meni ennen kuin ees löysin tän, niin hyvin olin jo päässy unohtamaa, mutta tääläpä taas ollaan! :D Katotaan nyt jos kolmas yritys tuottas jotain...

No mikään ei oikeestaan oo tässä nyt muuttunu, tulevaisuus on yhä yhtä avoin niinkuin ennenkin ja vaihtoehtoja on ihan liikaa tai liian vähän. Kesä tulee hyvällä vauhdilla ja alan itekkin heräilemään talviunestani. Toivottavasti tämä lisääntyvä valo ja lämpö sulattais jään mun aivoista ja tajuisin vihdoin ruveta tekemään jotain tällä mun elämällä... Ehkä on liian myöhästä ruveta kapinoimaan mut toisaalta mua ei kiinnosta paskaakaan!!!!!!!! Ehkä mä tarviin jonkinlaisen herätyksen ennenkuin tajuun mikä on mun elämän tarkotus, mitä mun kuuluu tehä tällä elämällä. Ja en tiiä onko tässä blogissa itkemsestä mitään hyötyä mut on se kait eka askel et tunnustaa ongelman. Eli olen laiska paska joka ei osaa päättää mitä haluaa. Se ilmenee monessakin asiassa kuten kaupassa käynnissä. Mut joo nyt käännän musat täysille ja lopetan tän uikutuksen! Adioos hemmot!!

maanantai, 2. joulukuu 2013

Nipistäkää mua, tapahtuko tämä kaikki oikeesti?!

Viime viikko oli aika mahdoton. Ihmettelen vieläkin miten yhteen viikkoon mahtu niin paljon onnea, epäonnea, helvetin hyvää tuuria ja täpärästi vältettyjä tilanteita.

Ensiks maanataina huomaan ihmisen, jota en haluu nähä, hengaamassa mun naapurin kanssa. Vielä samana päivänä nään sen tyypin lähtevän sen mun naapurin luota, eli vielä huonommalla tuurilla olisin törmänny siihen tyyppiin ja se olis mahollisesti saanu tietää missä asun.

Tiistaina oli sit päin helvettiä mennyt matka ja sen myötä hukkaan heitettyä rahaa. Siitä en haluu sanoo muuta ku et virheistä oppii ja ilmeisesti mä haluun oppii niistä virheistä oman kantapään kautta. Vaikka olin tietonen siitä mahollisuudesta että se reissu menee pieleen yritin silti. Oli reissussa silti hyvääkin, muutakin ku opetus, nimittäin lähes paras mahollinen matkaseura. Ja pitäähän sitä elää sillon ku on vielä nuori, villi ja vapaa!!

Torstaina lähettiin sitten uudelleen liikkeelle ja suunnattiin Helsinkiin Hartwall areenalle kattomaan Volbeattia! Keikka oli mahtava ja oli ihan mukavaakin kattoo sitä mukavasti ja turvallisesti yläkatsomosta. Koska en fanita bändiä niin paljon että olisin tunkenu permannolle melkein eturiviin riskinä talloutua muiden jalkoihin ku pitti muodostuu mun tuurilla aina siihen mun viereen, oli se erillainen mahtava kokemus. Vertailukohteena tässä toimii siis alkukuusta koettu mun kahen lempparibändin keikka, eli Avenged Sevenfold ja lämppärinä ollut Five Finger Death Punch, joita olin kattomassa permannolla ihan eturivin tuntumassa. Volbeatin keikasta sain nauttia rauhassa ja näinkin muutakin kuin muiden niskoja ja vilauksia bändistä. Sain rauhassa fiilistellä loistavaa musaa ja näinkin jotain, sillä keikka oli kyllä näkemisen ja kuulemisen arvoinen! 

Tuo reissu onnistui siis paremmin kuin tiistain ja kun vielä lisää siihen sen että löysin rahaa, joka paikkasi tiistaina lompakkoon tullutta lovea. Ehkä universumi tai jokin maksoi minulle takaisin niitä rahoja joita olin hukannut lähiaikoina. Tässä vaiheessa vielä en ollut moksiskaan viikon tapahtumista, mutta kun perjantaina sain aivan odottamattoman puhelun alkoi kaikki tuntua entistä hullummalta. Olin nimittäin voittanut radion kilpailussa, en pääpalkintoa mutta viikoittain arvotun palkinnon. Kunhan saan palkinnon vielä kotiin tiedän että se oli todella totta.

Lauantain oli sitten vielä pakko mennä tekemään lotto, sillä lottovoittohan tästä yhtälöstä vielä puuttuisikin! No lottovoittoa ei tullut mutta olihan tuo viikko aikamoinen kokemus. Mulla on aina sanottu olevan hyvä arpaonni ja yleensä osallistunkin tai mun nimellä osallistutaan kaikkiin mahollisiin kilpailuihin ja arvontoihin, mut yhtään autoa tai lomamatkaa en oo vielä voittanut. Arvokkaimpia voittoja on ehkä nää tietokoneen kaijuttimet jotka alkaa jo olla aikansa eläneet, tai cd, jota olin pitkään kaupassa katellu, mutta en koskaan sitä raaskinu ostaa ja jonka sitten voitin eräästä arvonnasta nimmareilla varustettuna. Tämä uusin voittoni on siis arvokkain, mutta en haluu vielä liikaa juhlia, ku en vielä sitä oo käsiini saanu.

Viime viikko oli siis aika hullu, aivan mahdoton! Viikonlopulla mulla oli tosi epätodellinen olo ja vähän vieläkin. Nyt kuuntelen Volbeatin keikallaan soittamia biisejä ja elän tuon hullun viikon valonheittimien valossa pitkään. Ja siitä tulikin mieleen että mun pitikin vaihtaa olohuoneeseen lamppu! Mä haluun tehä sen ite, sillä se on kait yksin asuville naisille haaste, johon nyt aion tarttua! Jos viime viikko oli hullu, tää viikko on hurja ;) heh.

perjantai, 29. marraskuu 2013

Uusi ensimmäinen

Tämä on siis ensimmäinen juttu nyt tällä uudella blogilla. Edelline blogi siis kuoli ja nyt ajattelin sitten kokeilla uudestaan tätä juttua. Sen blogin menetyksessä harmittaa eniten se että ne muutama hyvä juttu on nyt mennyttä, sillä eihän niitä voi kirjottaa uusiksi. Ne jutut on mennyttä eikä ne enää edes toimisi, niiden aika on ohi.

Jotkut jutut kuitenkin ovat pysyneet käyttökelpoisina, eli blogin nimi ja sen idea. Blogini nimi ei todellakaan tarkoita että olisin joku synkkä tyyppi joka rakastaa pimeyttä tai että olisin joku pimee tyyppi, se vain kuvaa hyvin minua ja elämän filosofiaani (mitä ikinä tarkoittaakaa). Elämä on polku pimeässä jonka varrella on jokaisen itse rakentamat katulamput. Joskus niitä lamppuja ei vain riitä koko matkalle ja silloin on vain rohkeasti jatkettava matkaa vaikkei tiedä mitä edessä odottaa. Jotkut asiat ovat katulamppuja lähellä tai kaukana edessä, tulevaisuudessa joita kohti kulkea ja toiset, pienemmät asiat pattereita taskulampussani, jotka auttavat tässä ja nyt. 

Tällähetkellä kuljen aika pimeää polkua, sillä en todellakaan tiedä mitä elämälläni tekisin, enkä välttämättä välitä pitää kiirettä sen asian selvittämisessä. Vaikka polullani ei näy yhtään katulamppua on taskulampussani patterit ja niistä riittää virtaa jaksamaan pimeydessä. Kaikkein suurin ja voimakkain patteri on tällähetkellä musiikki, erityisesti rock- musiikki. Se luo uusia lamppuja polkuni varrelle ja myös taakse jääneet lampu valaisevat vielä pitkään taivaltani. Hetket hyvän musiikin ja ihmisten seurassa valaisee polkuani pitkälle. Musiikki auttaa nyt kaijuttimissani ja tulevaisuudessa odottamisen arvoisissa kokemuksissa. Perhe ja ystävät ovat omien taskulamppujensa kanssa tärkeitä valopilkkuja tielläni. He voivat auttaa minua rakentamaan katulamppuja omalleni ja yhteiselle tiellemme, tai vain kulkevat sitä kanssani. 

Vaikka pimeys on minusta kaunista ja se kiehtoo minua myös valot sen keskellä ovat upeita. Se tässä pimeässä vuodenajassa ja pimeydessä onkin hienointa, kauneinta ja parasta. Valot. Valot pimeydessä. Positiivinen asenne pitää huolen etteivät patterit koskaan lopu taskulampustani.